eDome
22.9.2009
20.8.2009
17.8.2009
20.9.2007
Miikka
Aihealueet: Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit
Miten alas sitä ollaan vajottu? Nytkö sitä uutisoidaan pelien saamista arvosanoista? Normaalisti ei, mutta kun kyseessä on Japanissa vihattu konsoli ja eräs kaikkien aikojen pistesaaliista, Hämisvaisto alkaa tikittää ja ilmoittaa, että jotain merkittävää on tekeillä.
Japanin vanhimpiin ja luotetuimpiin lehtiin kuuluva Famitsu on arvostellut viikon numerossaan Microsoftin odotetun jeesuspelin, joka voi nyt lunastaa Japanissa tuota arvonimeä, sillä jos nämä numerot eivät herättele konsolin myyntiä, ei sitten mikään.
Peräti kolme sivua pelille omistanut japanilaislehti tykästyi himpun verran Haloon, sillä yksi lehden arvostelijoista heitti sille täyden kympin ja muutkin yhdeksikköjä. Kovaa menoa jopa länsimaiselta, Halo-ystävällismieliseltä saitilta, mutta Japanissa Xbox 360 -pelit eivät perinteisesti ole juuri ylistystä saaneet.
Lisävaikutuksena Famitsun antamat huippupisteet nostanevat pelin odotusta myös muualla maailmassa. Onhan kyseessä kuitenkin pelin ensimmäinen arvostelu, joka osoittanee että kyse ei ole pelkästä hypestä ja hampurilaisten kaupittelusta, vaan kaiken pohjalta löytyisi oikeasti myös huippupeli.
Suomalaista Halo 3 -taidetta Tukholmassa
Halo 3 -hype: kilpailemme elokuvien kanssa, haukkaa haloburgeri
Sonyn työntekijä vääristeli Halo 3 -tietoja pediassa
Uusi, eeppinen Halo-mainos kannustaa pelaajia uskomaan
Miikka Lehtonen
Piditkö artikkelista?
sWww P H H Online Dating Free Is Tag Halo 3 sai huippuarvostelun Famitsussa – eDome – Plaza Www P H H Online Dating Free Is Tagb Dating Online Dating uWww P H H Online Dating Free Is Tag Halo 3 sai huippuarvostelun Famitsussa – eDome – Plaza Www P H H Online Dating Free Is Tagd o o Dating Relationships v v Dating Dating